keskiviikko 12. lokakuuta 2011

lisää lomapäiviä

Taas on lähteny koulut käyntiin, ja vielä pitäis vimpat kahdeksan viikkoa ponnistaa ennen kesälomia. Ei tuo nyt kauhean pahalta kuulosta, mutta jo ensimmäisenä päivänä sain kaksi assessment taskia (isompaa projektia) D 'n' T:stä ja hosposta tehtäväksi, eli ei siis ainakaan helpompaa koulunkäyntiä enää year 12:lla voi odottaa. 

Maanantai aamuna sain mukavan yllätyksen, kun tulin yläkertaan aamupalalle koulupuku päällä ja kaikki kirjat valmiina, ja host mum kertoski, että on lähössä aamupäivällä Hardeniin (maalle, Canberran toiselle puolelle) kaheks päiväks ja kysys haluunko mukaan. Tietenkin mukaan halusin, joten koulu siirtys kahdella päivällä ja pääsin vielä hetkeks takasin nukkumaan. :) Ensiks vietiin host sisko Sydneyn lentokentälle (lensi takasin kouluun), minkä jälkeen lähettiin ajamaan maalle päi. Matka kesti reilut neljä tuntia, kun host mum kiersi pikku maalais kaupunkien kautta näyttääkseen mulle paikkoja, ja pysähdyttiin vielä pienessä putiikissa ostamassa kahvit ja pientä syötävää. Täällä nää pienet maalaiskuylät on kyllä aivan erilaisia Suomeen verrattuna; koko keskusta on yhden päätien varrella, kaikki rakennukset vierivieren tien molemmin puolin, täynnä pieniä putiikkeja ja kahviloita. Muutenkin rakennukset on vanhemman puoleisia, että melkeen Villi-Länsi tulee mieleen saluunoineen kaikkineen. Perille päästiin alkuillasta, monien seuraavien ja seuraavien peltojen ja pikkukylien jälkeen, takamus todella puutuneena. Kyllä nä etäisyydet tosiaan on hiukan eri mittasuhteessa täällä.. Yö vietettiin host mumin vanhempien luona.

Seuraavana aamuna herättiin aika aikaseen ja lähettiin heti aamupalan jälkeen hostien farmille kattomaan. Australian maaseutu on täynnä peltoja! Jos jollekki kukkulalle eksyt ja pyörähdät ympäri, silmiin osuu pelkästään keltasenaan olevia rypsipeltoja tai sitten vihreänä olevia vehnäpeltoja, sekä pari puuta siellä täällä. Näkymät oli kyllä nätit, muttei mitenkään vaihdellu auton ikkunasta näkemiin. Ilma oli onneks aurinkoinen ja nätti, mutta sisämaassa lämpötilat oli vähän alhasemmat, mitä rannikolla. Kesällä jos tonne uudelleen jossain vaiheessa meen, sillon tilanne on varmaan aivan toiste päin. Kun omat viljelmät oli tarkistettu ja farmilla käyty, jatkettiin matkaa alpakoitten luokse, minkä jälkeen vielä kattomaan lampaiden keritsemistä. Tuo jälkimäinen oli kyllä ihan mielenkiintoista nähä, mutta ei välttämättä ihan uskollisimmille eläinystävien silmille soveliasta, sen verran kovakourasesti lampaita raahattiin paikasta toiseen ja villa lähti vauhdilla. 










Iltapäivällä tavattiin joitain host mumin vanhoja kavereita lounaan äärellä, minkä jälkeen lähettin viemään host mumin kummityttöä ja hänen kaks alle kolme vuotiasta lasta Canberran lentokentälle. Noi kaks päivää meni siis aika hyvin autossa istuen, mutta ainakin näin hyvin Australian maaseutua. Kotona oltiin vasta myöhään illasta ja tänään tavallisesti kouluun. 

Viime viikko meni pitkälti Sydneyssä pyöriessä kavereitten kanssa ja shoppaillessa. Lauantaina kumminkin siirryttiin kaupungista keskelle puskaa, kirjaimmellisesti, kun yli 30 vaihtarin, johtajien ja rotaractien ryhmä lähti vaeltamaan Royal National Parkkiin. Lauantai aamuna pakattiin vimpatkin tarvikket, telttoineen ja keittotarvikkeineen hosteilta lainattuihin rinkkoihin ja lähettiin tallaamaan rannikkoa pitkin leiripaikalle. Polut oli todella mutaiset ja korkeuserot oli suuret. Vaikka kunto ei enää ihan priimaluokassa ookkaa, selvisin mäkin hyvin perille, reilun 8km päähän, minne pystytettiin leiri, pieneen laaksoon hiekkarannan viereen. Meijän harmiks loman tyypilliseet sateet alko just telttojen pystyttämisen jälkeen, ja siinä yritettiin sitten sateessa pari tuntia keksii jotain tekemistä. Onneks ilma selkeni sitten alkuillasta ja juttuki lähti kaikilla paremmin luistamaan kun otettiin retkikeittimet esille ja jokanen rupes valmistaa päivälliseks nuudeleita tai muita 2min. ruokia. Ilta meni loppujen lopuks mukavasti jutellessa muitten vaihtareitten, myös uusien tuttavuuksien, kanssa, syöden, istuen rannalla ja peläten iilimatojen hyökkäystä -niitä kun paikalta löytys melkonen määrä.



Seuraavana aamuna pakattiin leiri taas rinkkoihin ja pienen aamupalan jälkeen jatkettiin matkaa parin kukkulan yli beatchille. Siellä annettiin kantamukset peräkärryjen mukaan ja loppumatka päästiin kulkemaan pelkästään vesipulloja kantaen. Sunnuntai oli aika lämmin ja aurinkoinen päivä, jollon sain myös ensimmäiset rajat hommattua. Kuljettiin reilu 5km keskellä puskia, mistä varmaa tuo termi 'bush walk'kin on varmaan tullut, ja pysähdyttiin pariin otteeseen mm. vesiputouksille ja tosi kauniille luonnon rannoille. Maisemat oli aivan henkeä salpaavia, ja välillä tuntus, että olin keskellä paratiisia! Harmi, etten omaa kameraa ottanut mukaan (sateen takia), mutta seuraava host isä lupas viedä mut tonne myöhemmin uudestaan. :) Matka päättys Wattamolla rannalle, missä meille oltiin järjestetty todella hyvä BBQ-lounas ja minkä jälkeen päästiin vielä hetkeks sanoinkuvaamattoman kauniille rannalle; taivas oli aivan sininen, ja meri vielä sinisempi, mitä olis osannu ees kuvitella + se valkonen hiekka ja pienet vesiputoukset. Sori, ettei oo siitä hyviä kuvia.. Sinne ainakin palaan vielä uudelleen!







Siellä Suomen päässä kun ilmat alkaa jo lähennellä melkeen nolla kelejä, täällä kesä univormujen myötä toivotaan lämpimiä kelejä. Kertokaa heti ku ensilumet satelee maahan, niitä kun reiluun vuoteen taida itse nähdä.

-Vilma

2 kommenttia:

aino kirjoitti...

hei onko Rotarien mukana tullu Sydneyyn joku sakslainen poika joka on year10? tai unkarilainen poika joka on myöskin year10? :D meidän koulussa on meinaan tuollaset vaihtarit, ja mietin jos ne olis kans rotarien mukana..

ainoaustraliassa.blogspot.com

mma kirjoitti...

Lapissa on jo jonkinverran lunta ja täällä etelässäkin on kovin jäätävä keli, äsken raesade kasteli minut!
terv. mma