Niimpä se on viimein aika todeta, että nyt se on ohi! Vaikka vieläkin lattialla lojuu kasa vaatteita matkalaukuista ja pöydän pinnasta ei näy edes kuutiosenttimetriä rojujen ja monien kuvien alta, taitaa silti olla vaihtovuosi tämän tytön ohalta jo selvästi ohi. Huomenna tosiaan siitä tulee jo tasan kaksi viikkoa siitä kun tulin takasin kotiin 51 ulkomailla oleskellun viikon jälkeen, keskellä yötä kaverin perheen ja kuohareitten odottaessa yllätyksenä kotona! Takana yli 40 tuntia matkustamista, kuuluen kolme lentoa, kaksi pitkää vaihtoa, vain hiukan unta ja monta ylipainavaa kassia raahattavana kuumissa vaatteissa. Sentään seura oli hyvää ja kotiin päästiin turvallisesti, vaikkakin kovin paljon myöhässä!
Sori, etten oo taas pitkään aikaan kirjottanu, mutta niin kun varmaan tajuutte, viimiset pari viikkoo on ollu aika kiireisiä. Tässä hiukan päivitystä, miten mun matka kotiin meni ja päälimmäiset fiilikset vuoden jälkeen.
Tosiaan sillon kaksi viikkoa sitten lauantaina mulla oli jäähyväis illallinen monen koulukaverin kanssa seuraten seuraavana aamuna viimeinen iso aamupala parin kaverin, host perheitten ja muitten tärkeitten ihmisten kanssa, ennen kuin kaikki matkalaukut kannettiin autoon ja matka lentokentälle alkoi. Vielä tona sunnuntai aamunakin, 8. heinäkuuta, olin todella rauhallinen, oikeen yllättävän rauhallinen, kunnes tuli aika sanoa hyvästit ja toivoa, ettei nuo hetket ollu viimeiset, jotka heijän kanssa tulen olemaan. Lentokentälle päästyä olin hermostuneempi kuin koskaan ennen! Sydän hakkasi hullun lailla ja olo oli tosi huono. Paikalla oli myös pari mun läheisimpiä ystäviä ja kaks viimistä host perhettä, sekä mun district counsellor. Ei ole helppoa sanoa 'nähdään' ja halata läheisimpiä ystäviä tietämättä, toteutuuko noi sanat sittenkäään. Onneksi en lentänyt yksin, vaan seuranai oli kaks muuta Suomi-vaihtaria.
Lennot meni yleisesti ottaen hyvin. Alkuun jännitin tosi paljon mun matkalaukkujen takia, jotka tosiaan oli reilun verran ylipainoisia, mutta ihmeen tuurilla lentokentän vaaka näytti aika paljon alakanttiin ja kaks suurta matkalaukkua lensi vaivattomasti Helsinkiin saakka, niistä enää stressaamatta. Toinen juttu olikin sitten mun käsimatkatavarat, mitä niitäkin oli lievästi sanottuna hiukan liikaa; Country Road -kangaskassi, täyteen ahdattu läppärikassi ja iso käsilaukku ja pinssejä täynnä oleva Rotary blazeri. Stressaamisesta huolimatta kaikki meni hyvin, eikä turvatarkastuksissakaan ilmennyt ongelmia, vaikka kuljin pari kiloa 'aseita' ylläni. :)
Ekat kaks lentoa oli hyviä, eikä ongelmia tullut missään määrin. Singapore Airlinesilla, jolla lennettiin ekaks Sydneystä Singaporeen ja sieltä jatkettiin Frankfurttiin, ruoka oli hyvää ja viihdettä löytys, eikä aika päässyt kovin pitkäksi sarjoja katsellessa ja erilaisia pelejä pelaessa, silloin kuin matkaseurasta ei ollut puhekavereiksi. Ensimmäiset ongelmat tulikin sitten vasta Euroopassa, kun Frankfurtin lentokentällä saadaan kuulla uutiset Finnairin koneen teknisistä ongelmista ja silloin vielä tietämättömästä myöhästymisajasta. Lopulta takana reilut kymmenen tuntia istumista pienen terminaalin lattialla, vuoron istuen, vuoron syöden ja istuen, ennen kuin viimein matka sai jatkua (5h myöhässä). Uupuneena, väsyneenä ja hikisenä, mutta turvalliseti päästiin Helsinki-Vantaan lentokentälle, missä laukut vaan napattiin kärryihin mukaan ja päästiin näkemään vastassa olevat perheet.
Ekaks oli tosi outoa olla takasin Suomessa; kaikki oli niin oudon tuttua, ihan kun mikään ei olis muuttunu ollenkaan, mutta silti niin vierasta. Tuntus kun en olis poissa ollukkaan, vaan heränny just unesta, joka tuntus niin kovin aidolta. Perhe pikkuveljen huimaa muodonmuutosta ei ollu muuttunut sitten ollenkaan. Ihan samalla lailla juttua meni kun aina ennenkin. Näitten parin viikon aikana oon saanu taas kielen petrattua kuntoon, ja upotettua ajatuksen tästä Suomen kesästä viileine päivineen ja kaikkine sateineen. Töihin menin heti parin päivän jälkeen. Elämä siis rullaa ihan hyvin omalla painollaan eteen päin.
Ekana päivänä mulle oltiin järjestetty pienimuotoinen lounas, jonne tuli jotain perhetuttui ja sukulaisia moikkaamaan. Illalla meillä oli rento tyttöjen ilta parin kaverin kanssa yhellä mökillä.
Vaikka ikävä Ausseihin on kova, enkä vieläkään ihan oo päässy takasin tähän eurooppalaiseen elämään, on se silti kiva olla taas kotona.
Nyt kun yks suurimmista unelmista on jo saavutettu ja takana, katseet suuntaa jo tulevaan ja uusiin unelmiin.
Australia, take care! Hope see ya soon again!
-Vilma
Ps. luvassa on vielä ainakin yks postaus myöhemmin mun vuoden yhteenvedosta ja jälkifiiliksistä. Siiheks, näkemiin!
JaKiitosTosiPaljonTeilleKaikilleMunBloginLukijoille!
