torstai 10. marraskuuta 2011

first report

Huomisen jalkeen onki enaa vimpat kolme viikkoo koulussa ennen kesalomia, ja tahtikin on talla hetkella sen mukainen. Kouluhommia on hullun lailla, ja monen moista projektia ja koetta pitais teha kahen viikon sisalla enne kun helpottaa. Onneks sitten lomilla on aikaa paremmin rentoutumiseen ja kavereitten nakemiseen eika koulusta tarttee ottaa mitaan ressia.

Tan viikon oon nyt viettany mun counselorin kanssa, niinku taisin jo viime postauksessa kertoa, ja aika taalla on menny ihan hyvin. Kumminki ootan jo innolla sunnuntaita, jollon paasen uuteen perheeseen ja matkalaukunki voin taas purkaa kaappeihin pitkasta aikaa.

Viime sunnuntaina taalla alko kunnon hellekausi, ja counselor ja sen mies paatti et se sunnuntai oli rantapaiva. Lahettiin heti aamupalan jalkeen ajamaan etelaan, rannikolle pain, Batemans bayta kohti. Reilun tunnin ajomatkan jalkeen oltiin perilla Long Beachilla, joka oli kylla jokasen autossa istutun minuutin arvonen! Hiekka oli ihan valkosta, ja merivesi kun isosta kraanasta valunutta; niin kirjasta se oli. Oli se kylla silti huvittavaa lahtea Wollongongista ajelemaan reilun tunnin paahan, kun taalla niita rantoja olis ollu moneen lahtoon. :D Ite en tajunnu etta tosiaanki se Australian aurinko on niin paljon polttavampaa kun kotosuomessa, joten iltapaivalla takasin tulin aivan punasena, paria kummallista valkosta planttia lukuun ottamatta (ei ottanu aurinko ihoon kiinni, missa oli aurinkorasvaa ollu vahan enemman..). Tais muuten olla ihan ensimmainen kerta taalla kun rannalle menin uimisen ja auringon takii! Uudeks tuttavuudeks sain myos battle boardin (vahan niinku surffilauta, mutta vaa hiukan lyhkasempi, leveempi ja paksumpi), jota paasin koittamaan yksien saksalaisten ehdotuksesta. Ajatuksena oli siis seisoa tai olla polvillaan ja meloa eteen pain, myos surffaus silla olis ollu mahollista. Tuuli kumminkin oli sillon aika voimakasta, joten ulommalle meloessa meinasin tuulen mukana lahtea rantoja kiertamaan. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.



Huomenna mulla on luvassa retki Sydenyhin muitten meijan piirin vaihtareitten kanssa, kun siella on jonkun nakonen hyvantekevaisyys purjehdus tiedossa. Kouluun siis vasta maanantaina. Viikonloppu menee luultavimmin kouluhommien parissa ja suunnitellessa D'n'T:n ja Visual Artsin lopputyota. Ei tassa ainakaan mitaan stressia kerkee tulemaan.

Tanaan sain koulusta ensimmaisen raportinki, kun year 11 loppuraportti lahti kaikille postissa kotiin pain.Ite ku oon vaa vaihtari, mulle ei anneta mitaan numeroita, vaikka kokeet arvioidaanki, ja mun reportti onki pelkkaa tekstia. Opettajat oli kommentoinu mun koulutyoskentelya jne. parilla rivilla, eika sen mukaa ainakaan viela oo syyta huoleen.

Ilmat on ollu tan viikon todella lampimat, yhtena paivana yli 30 astetta, mutta sen johdosta on parina vimppana iltana myos esiintyny voimakkaita ukkospuuskia. Kumminki taas lupaillaan moneks paivaks sateita, joten saas naha mihin pain ta saa seuraavaks menee. Toivottavasti ei ainakaan huomenna tai lauantaina satais, kun purjehtimaan mennaan ja lauantaina mulla on tiedossa Rotarien hyvantekevaisyys Race day (hevoskilapilut).

Ps. Taalla joulu on ollu paikan paalla jo lokakuun alkupuolelta alkaen ja tanaan nain ensimmaisen joulupukin tuolinkin ostarilla. Koskakohan ensimmaiset valepukit ilmestyy katukuvaan?!


-Vilma


2 kommenttia:

mma kirjoitti...

Pinnistä vähän ennen lomaa. Kivaa tekstiä kun ei ole ä:tä eikä ö:tä.
terveisiä!

Vilma kirjoitti...

Joo, kaytin koulukonetta, joten ymmarrettavasti niita ei nyt loytyny.
Terkkuja sinnekkin!