tiistai 15. marraskuuta 2011

popcornia murojen joukussa

Nyt on ensimmainen muutto takana ja tahan saakka kaikki on sujunu mainiosti. Uusien ihmisten kanssa tietenkin pitaa oppia uudet saannot ja tavat, mutta perhe vaikuttaa jo kahden paivan jalkeen todella mahtavalta, ja uskon sopeutuvani tanne nopeesti. Perheeseen kuuluu siis vanhempien lisaksi kaks tytarta (toinen vuoden vanhempi, ja toinen puol vuotta nuorempi) ja yks kissa. Ihmiset on mukavan lepposia ja todella mukavia, talo on hieno, minka lisaks mulla on taas oma huone ja kylppari, ja ranta, seka juna-asema on ihan kavelymatkan paassa. Kun viela kesalomakin on enaa vajaan kolmen viikon paassa, suurta plussaa on, etta isa ja siskot kay melko useesti surfaamassa, joten enkohan makin sen taidon viimeistaan nyt opi kunnolla. :)

Viime perjantaina meilla oli piirin vaihtareitten kanssa paiva Sydneyssa hyvantekevaisyys purjehduskilpailun merkeissa. Aamupaivasta jouduttiin hommiin, kun autettiin jarjestajia kuskaamaan tavaroita kilpaveneisiin ja iltapaivalla paastiin itekkin veneitten kyytiin. Oli pitkasta aikaa todella mukava olla pujehtimassa, ja pisteen iin paalle teki viela upea saa, mahtavat maisemat (Sydney Harbour) ja mukava seura.



Lauantaina meijan Rotary klubi oli jarjestany hevoskilpailut, johon tietenki myos osallistuin. Ite olin racessa ekaa kertaa, ja yllatyinki kuinka iso juttu se taalla pain on. Kylla entuudestaan tiesin, etta naiset tykkaa pukeutua kisoja varten ja se on pitkalti melkeen sosiaalinen tapahtuma, mutta tuolla kaikilla oli melkeen ykkoset paalla hienoja hattuja mukaanlukien. Porukkaa oli todella paljon ja kaikki vedonlyontikassat oli jonoiks saakka. Ehka suurin yllatys oli, ettei sisalle oltais paastetty alaikasia ollenkaan, mutta onneks meilla ei ollu mitaan suurempia ongelmia.. :D Eihan siella kauheesti ite hevoskisoja paasys nakemaan, kun ainoostaa vimpan suoran naki meijan paikoille, mutta mukava paiva tuli vietettya kavereitten kanssa todella upeessa ilmassa ja hyvan ruuan kanssa.


Illalla katottiin viela Shakespearin naytelmaan (Romeo ja Juliet) perustuva leffa, Letters to Juliet.

Sunnuntaina olikin muuttopaiva. Melkeen ensimmaiseks uuden perheen kanssa mentiin rannalle surffilautojen kanssa ja illalla pelattiin arvailupelia mun Suomipelikorttien kanssa, missa on kuvia eri puolilta Suomea. Perhe kertos myos paljon suunnitelmista, mita taalla tuun luultavasti tekemaan, joten nyt ootan jo kuumeisesti kesalomaa. Im happy to be here.

Huomenna tiedossa matikan koe ja ens viikoks neljasta aineesta palautus/koe.


-iloinen, mutta stressaantunut Vilma


2 kommenttia:

mma kirjoitti...

Kiva kuulla että tämäkin perhe tuntuu mukavalta joten suurempia sopeutumisvaikeuksia ei varmaan tule.
terkkuja!

Anonyymi kirjoitti...

enjoy yourself! <3 äiti