viimeinen yö kotona..

Lähtö siis ylihuomenna (huomenna) ja olotila vähän sekava. Viiminen viikko on menny todella nopeesti, eikä ihmekkää ku joka päivällä on ollu jotain tekemistä. Ihan hullua ajatella, että viikon päästä oon jo Australiassa, paikassa jonne oon aina haaveillu pääseväni! Ihme ja kumma mua ei vieläkään jännitä, mutta suoraan sanoen vähän kauhistuttaa. Sitä power pointtia en saanut tänäänkään jatkettua ja pakkaamisetkin on vähän kesken. En ikinä olis arvannu et pakkaaminenki vois olla niin raskasta, mutta kyllä se on! On jotenki todella vaikeeta pakata kamaa niin pitkäksi aikaa kun painorajoitukset ja tietämättömyys jarruttaa koko ajan. Eikä pelkästään ne, myös fiilis on ollu tänää vähän haikee. Epätodellista tajuta, et tähän taloon palaan seuraavan kerran vasta vuoden päästä, sen jälkeen kun ton ulko-oven takaatani suljen.

Tänä viikonloppuna on ollu ihana nähä, et mulla on niinki paljon ihmisiä, jotka välittää ja tulee oottaa mua takasin kotiin. Perjantaina kaverit oli siis järjestäny mulle ylläriläksijäiset!  Luulin meneväni ihan vaa kaverille yöks ku mua vastaan tultiinki pihalla alkumaljojen kaa. Olin aivan hämilläni, koska olin varma ettei kukaan mulle mitään läksijäisii järjestäis, mut olinki näköjää väärässä. Grillailtiin ja vietettiin hyvää aikaa ihan pikkuporukassa, ja mulla ainaki oli tosi mukava ilta! Sain tytöiltä myös aivan ihanan leikekirjan ja sydänriipuksen, jotka aijon ottaa mukaan sitten Ausseihinki. Siihen kirjaan oltiin liimattu paljon kaikkii ihanii ja hauskoi kuvii vuosien varrelta, jotka toi paljon hyviä muistoja mieleen. Eihän siinä muuta voinu ku itkee sitä selatessa. :') Kiitos paljon teille! ♥

Lauantai illalla sitten kummitäti ja lapset oli meijän mökillä käymässä. Syötiin, juteltiin ja käytiin pienellä veneajelulla. Oli tosi ihana nähä ennen lähtöä! Kummitädiltä sain vielä matkaan aivan ihanan sydänriipuksen, joka varmasti tulee pysymään mun kaulassa koko vuoden!

Ekaa kertaa tänä viikonloppuna mun olo on ollu haikee ja vähän epäileväinen. Tietenkin innolla lähden valloittamaan tuntematonta ja kokemaan uutta, mutta tuntuu kauheelta jättää tärkeet ihmiset tänne. Onhan vuosi lyhyt aika, mutta kyllä mulla kova ikävä tulee! Äiti on itkeny viikonlopun aikana aika paljon, ja tietenkin siinä itelläkin tippa linssiin tulee. Kumminki oon niin kiitollinen mun vanhemmille, jotka suo mulle tän mahtavan kokemuksen.

Kello on jo vaika mitä, ja kaikkee on viel tehtävä. Onneks autossa kerkee sitten nukkumaan.

Seuraavan kerran päivittelen kuulumisiani varmaan Suomen rajojen ulkopuolelta, joten pitäkää tää maa maailmankartalla ja muistakaa unelmoida!

-Vilma