keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Vastauksia

Eipä näitä kysymyksiä pahemmin tällä kertaa tullu, joten toivottavasti ainakin jotain on välittyny aikasempien postauksien kautta. Jos jossain vaiheessa tulee jotain kysymyksiä tai tulevien postauksien teemoja/aiheita (esim. muoti, ruoka, jne.) mieleen, niitä kyl voi mulle myöhemminkin laittaa.


•Mikä on suurin eroavaisuus koulussa ajatellen Suomi-Australia?
-Koulu täällä on todella erilainen jos vertaan Suomen koulua. Ensinnäkin näillä on kaikki vuodet 7-12 yhdessä samassa koulussa, ja tavallaan perjaatteessa jokanen käy koulua yr 12 saakka, minkä jälkeen mennään sitten yliopistoon tai TAFE (tekninen korkeakoulu?!) kun meilla erikseen yla-aste ja vapaaehtonen lukio. Täällä nä myöskin tekee yr 11 ja 12 ainoostaan 6-7 ainetta koko kahen vuoden aikana, joten viikkotunteja tulee sitten huomattavasti enemmän per aine. Näkyvin ero tietenki on ne koulupuvut, mitä melkeen jokanen koulu käytää. Ja jos vanhempia miettii, yksityisten koulujen lukukausi maksut on hiukan eri luokkaa, mitä Suomessa opetuksesta on joutunu maksamaan.

•Kummassa maassa saa sinusta parempaa opetusta?
-Tä on vaikee kysymys, kumminki opetus on niin erilaista. Täällä tosiaan vähemmän aineita, mihin paneudutaan enemmän, mutta Suomessa taas laajempi yleistieto. Kumminkin esimerkiks matikassa Suomessa ollaan huomattavasti edella, koska ysin matikka Suomessa oli samaa, mita nyt käyn täällä yr 11-12 peruskurssilla.


•Millainen suhtautuminen on australialaisilla elämään, ovatko he paljon rennompia?
-Aussit yleisesti on rennompia ja avoimempia mitä Suomalaiset. Täällä kuulekki tosi paljon 'no worries' ja monet ihmiset on myös aika humoristisia. En kumminkaa tiiä, onks näillä niin kauheen erilainen suhtautuminen elämään kun suomalaisilla. Ja nä muuten myöhästelee paljon! :D

•Onko elintaso korkeampi siellä kuin Suomessa?
-Jos taloja vertailee, nii en niin sanois. Täällä on tosi paljon kyllä hienoja ja isoja taloja, mutta sitten vieressä saattaa olla taas ihan vanha ja rähjänen. Ihmiset käyttää ainakin yleisesti enemmän rahaa vaatteisiin kun Suomessa, ainakin jos omia kavereita seuraa. (vaatteet yleisestikki on aika pajon kalliimpia, jos Suomessa on tottunu H&M tai Vero Modassa shoppailemaan.) Kumminki täki on niin yleistämistä, et en tiiä miten se sitten todellisuudessa on. Kaipa nä keskimäärin Suomen tasolla on. 

Ei kommentteja: